#009 Lotta Alavuo

[Lotta Alavuo]

Ratsastajan etu- ja sukunimi: Lotta Alavuo
Ikä: 27
Edustusseura- tai talli: Auburn Estate
Kouluratsastus helppo C [ ], helppo B [ ], helppo A [X]
Hevosen virallinen nimi ja http-alkuinen osoite: Montalbano, niira.kolkko.net/orit/montalbano
Linkki erilliseen päiväkirjaan:  auburnestate.forumotion.eu/t67-mustiksen-paivakirja

Mustis on ollut Lotalla nyt useamman vuoden, mutta pitkä tallimatka ja edellisten tallien ollessa yksityistalleja tai ratsastuskouluja, ei ole ollut aikaa kaksikolla edetä vielä pidemmälle kouluratsastuksessa. Kesällä Mustis muutti Auburn Estateen, missä sillä on suorastaan luxus olosuhteet ja kouluvalmennuksia pitää vaativaakin vaativampi Amanda Sokka. Kauden 2018 tavoitteena on ratsukolla päästä starttaamaan Vaativa B luokissa, sillä nykyisellään ratsukko on pitkään porskuttanut Helppo A tasolla.

Osakilpailupisteet, koulu	Osakilpailupisteet, este	Kilpailijaprofiilipisteet	Yhteisöpisteet
2,5 + 8,5 + 0,5 = 11,5 p.	0 p.	31 p.	10 p.
Mode hyväksynyt [11,5 p.]	Mode hyväksynyt [0 p.]	Mode hyväksynyt [31 p.]	Mode hyväksynyt [10 p.]

[Lotta Alavuo]

21.12.2017 - Kisajännitystä ilmassa?

Aamulla Helsingissä

Olin lähtenyt jo ennen kuutta kotoa. Pomo oli onnistunut tietenkin tälle päivälle sopimaan asiakastapaamisen ja olin jo valmiiksi aivan hermorauniona. En ollut yhtään varma siitä, miten huomisen kilpailut sujuisivat ja lisäksi olin luvannut Joulun aikoihin tavata äitini. Jo jompi kumpi asia saisi minut kauhusta kankeaksi, mutta uusi asiakas oli saanut minun stressinsietokyvyn aivan äärirajoille.

Tylsän modernissa toimistohuoneessa yritin saada nykyistä projektia etenemään, mutta se oli aivan tuskaisen turhaa ja ajatukseni sinkoilivat sinne tänne. Lopulta minun oli aika lähteä kokoushuoneeseen, kun kännykkääni kilahti viesti. Äänimerkki oli korviaraastavan ärsyttävä, mutta en ehtinyt kuin napata puhelimen käteeni ja kiirehtiä läppärilaukkuni kanssa sovittuun tilaan.

Pomo ja uusi asiakas eivät olleet vielä saapuneet, joten olin esiin muistiinpanovälineeni ja vilkaisin ärsyttävästi etukantensa yläkulmassa valoavilkuttavaa puhelinta. Nappasin virran päälle näyttöön. Lähettäjän nimi sai minun vereni jo melkein kiehumaan, mutta minun oli pakko avata viesti; en voinut tietää, olisiko tallilla tai Mustiksella jokin hätänä. “Treenaa Cupiin. AS.” Viestin sisältö sai minut suunnilleen kiehumaan. Kuinka Amanda kehtasi lähettää tällaisen viestin juuri tällä hetkellä?!

Kiristelin hampaitani, kun kuulin pomon lähestyvän. En ollut saanut kerättyä itseäni takaisin kasaan Amandan viestin jälkeen. Tiesin, että minulla olisi tänään aikaa vain läpiratsastukseen ja ratojen läpikäymiseen, eihän rankkaa treeniä voinut jättää viimetippaan, kyllähän Amandan se täytyi tietää. Naputin kynsilläni vasten pöydän kantta, kun huoneen ovi aukeni ja pomoni saapui arviolta kymmenen vuotta vanhemman naisen kanssa huoneeseen. Hämmästys paistoi naisen silmistä, kun tämän katse osui minuun. Naisen takaa ilmestyi myös mies, jonka kasvonpiirteet olivat tutut, mutta selkeästi vanhentuneet vuosien takaisista muistoista. En tiennyt halusinko paeta, itkeä vai lyödä miestä.

---

Ilta Kallassa

Olin vihdoin saanut itseni tallille. Nappasin vain tallikassini ja marssin suoraan tallituvan pukkariin. Vaihdettuani ratsastusvaatteet näpyttelin vielä Annalle viestin: ”Tulen käymään, kun olen ratsastanut”. Laskin kassin mustiksen karsinan eteen ja hain orin varusteet satulahuoneesta. Isabella käveli juuri tallin toisesta päästä ja katsoi minua hämmentyneen näköisenä, ihan kuin olisi jokin ongelma.
“Onko kaikki hyvin?” kysyin Isabellalta.
“On. Tulitko vasta tallille?” Isabella kysyi ja sai hymyn kasvoilleen.
“Joo. Piti olla aamulla palaverissä ja hoitaa viimeiset lahjaostokset Helsingissä.” kerroin ja laskin satulan ja suitset taitettavalle satulatelineelle.

Isabella ja minä poistuimme tallista samalla ovenavauksella. Hän suuntasi kulmassa oleville tarhoille ja itse kävelin lantalalta toiseen suuntaa, kohti Mustiksen tarhaa.

Otin Mustiksen hoitopaikalle ja harjasin pikaisesti. Satuloituani orin otin kassista saappaani ja vaihdoin ne tallikenkieni tilalle. Lämmitin kuolaimia samalla, kun laitoin kypärän päähäni. Mustis tiesi hyvin, että nyt pidäisi olla ruoka-aika, eikä mikään ratsastushetki,
“Anteeksi Mustis, mutta mun on pakko ratsastaa sulla vielä tänään, muuten olet ihan jumissa huomenna kilpailuissa.” Lepertelin orille ja kiinnitin sen suitsien leukahihnan kiinni.

Maneesissa päätin käydä kaiken tarvittavan vain nopeasti lävitse ennen ratojen läpikäyntiä. Ilman raippaa Mustis oli oikeasti haastava saada liikkeelle, mutta muutama hellävarainen muistutus kannusten kanssa auttoi asiaan. Ainakin alkukäynnit saivat minut hieman luottamaan itseeni huomisen suhteen.

Ravissa Mustis tuntui painavan kuolaimelle, joten jouduin muistuttamaan sitä, että itse pitäisi oma päänsä kannatella. Hain oria kuulolle perus pohkeenväistöillä, volteilla ja ympyröillä; niillä asioilla, mitä radoilla tulisi vastaan. Pitkille sivuille välillä otin myös lisäyksiä, mutta ori tuntui tahmealta pohkeelle. Pieni kutittelu kannuksella auttoi ja Mustiksen liikkeisiin tuli heti suuri ero.

Laukassa kävin molemmat suunnat lävitse ja varmistin pidätysten läpi menemisen. En ollut aivan täysin tyytyväinen laukkaan, mutta minun täytyi pitää tauko, jotta saisin käytyä kaikkia radat lävitse ja keskityttyä ongelmiin, jos niitä ilmenisi. Tiesin, että huomisesta kilpailusta tulisi tiukka, eikä minulla ollut varaa alisuorittamiseen. Kertasin radan mielessäni ja keräsin ohjat. Rata oli haastava hahmottaa ilman kouluaitoja, mutta tein parhaani. Mustiksella oli taipumusta seurata aitoja, joten ulkopohkeen ja -ohjan tuki tuli ainakin testattua kunnolla.

Ensimmäiset kaksi rataa sujuivat hyvin, mutta viimeisen radan pohkeenväistöt tuottivat yllättäen ongelmia. Hengitin syvään ja tulin radan kohdan uudestaan muutaman kerran, kunnes olin tyytyväinen suoritukseen. Loppuun annoin Mustiksen venyttää kaulaansa rennossa ravissa ja huokaisin. Kyllä minä vielä selviäisin tästä päivästä ja huomisesta.

Harjasin orin huolellisesti ja loimitin yötä varten ennen päästämistä omaan karsinaan syömään. Muut hevoset olivat jo saaneet syötyä väkirehunsa ja orini kävi ahnaasti omiensa kimppuun. Satulahuoneessa pyyhin eilen huolella pesemäni satulan vielä pikaisesti ja laitoin käyttämäni huovan pyykkiin. Samoin kiillotin suitset ja lähdin hakemaan vintiltä Mustiksen kisahuopaa.

Vintillä huomasin, ettei paketteihin oltu koskettu. Oliko kukaan edes käynyt vintillä? En uskonut. Hiplasin Mustiksen pakettia, mutta maltoin mieleni ja nappasin kultareunuksisen huovan mukaani hyllystä. Sammutin valot vintiltä ja suuntasin alas takaisin satulahuoneeseen, kun kuulin ääntä toimiston suunnalta. Erotin Isabellan äänen sekä jonkun tutun miehen. Hymähdin ja jatkoin matkaani, ei ollut minun asiani tai ongelmani. Laskin huovan Mustiksen satulan päälle ja lähdin keräämään orin karsinalta vielä omat tavarani.


Saatuani varusteeni kasaan ja tungettua ne ajatuksissani kaappiini lähdin kävelemään kartanolle. Jouluvalot olivat vähän liikaa omaan silmääni, mutta en antanut sen häiritä. Avasin kartanon suuren oven ja kävelin tutut portaat ylös Annan huoneiston ovelle. Koputin oveen muutaman kerran ja jäin odottamaan.

Anna avasi oven ja katsoin häntä huokaisten. En ehkä ikinä tottuisi naisen kauneuteen. Hän pyysi minut sisään ja astuin ovesta sisälle ja kiepsautin naisen halaukseeni takkia riisumatta. Hellä hetkemme vaihtui suukkoihin ja lopulta suudelmaan. Olisin todella tahtonut jatkaa samantien vielä pidemmälle, mutta en voinut, sillä jokin ajatuksissani häiritsi minua ja lopulta irrouttauduin Annan otteesta.
“Mulla oli ihan oikeaakin asiaa” henkäisin lopulta huohottaen tyttöystävälleni.
“Aih. Sitten sinun on varmaan parempi kertoa asiasi” Anna kuulosti hieman pettyneeltä, hän olisi varmasti halunnut jatkaa yhtä paljon kuin minäkin.
“Olen lähdössä maanataina pieneen reissuun ja tulen tiistaina, joten jos voisit liikuttaa Mustiksen jompana kumpana päivänä. Siitä olisi mulle tosi suuri apu. Ja toisekseen, halusin tulla toivottamaan sinulle onnea huomisiin kilpailuihin.” kerroin.
“Okei. Ja kiitos, onnea sinullekin. Katsoin, että olet ilmoittautunut parilla lainahevosella.” Anna sanoi ja suukotti minua.
“Pitää ratsastaa kaikella, minkä kiinni saa” virnisti ja suukotin naista takaisin.

Suukot muuttuivat taas intohimoisiksi suudelmiksi ja kätemme vaelsivat toistemme ympärillä. Lopulta jouduin taas irrottautumaan Annasta.
“Anteeksi. Jäisin mieluusti, mutta mulla on ollu tosi pitkä päivä töissä ja mun pitää oikeasti mennä kotiin.” Aito suru kuulsi äänestäni.
Anna sanoi ymmärtävänsä, mutta en ollut täysin vakuuttunut siitä, tarkoittiko hän myös sitä koko sydämestään. Suukotin kuitenkin Annaa vielä ja toivotin hyvät yöt ennen kotiin lähtöä.

[Lotta Alavuo]

22.01.2018 - Klinikalla

Eläinlääkäri oli käynyt tammikuun alussa katsomassa Mustiksen suun. mistä olikin löytynyt piikkejä, mutta selkeästi myös kuolain oli hieman epäsopiva, joten saimme konsultaatiota kuolainten suhteen. Kaiken tämän lisäksi teetin Mustikselle taivutuskokeet, joissa näkyi pientä epäpuhtautta ja olinkin varannu samantien ajan klinikalle jatkotutkimuksiin. Eteneminen ratsukkona olisi siis vaakalaudalla ja minun täytyisi tehdä päätös, miten edetä Mustiksen kanssa.

Olin saanut aamupäivälle ajan klinikalle ja saanut Amandalta ja Isabellalta luvan vuokrata traileria, mutta sain laittaa suunnilleen Mustiksen tallipaikan pantiksi. Jonathan ja Gabriella ihmettelivät, kun saavuin talliin samoihin aikoihin heidän kanssaan. Ilmoitin aamuvuorossa oleville, että laittaisivat Mustikselle aamuruuat karsinaan ja antaisivat heinää, lähtisin Mustiksen kanssa trailerilla klinikalle, mutta minun pitäisi ensin kiinnittää koppi ja pakata se. Toimistosta otin mukaan Mustiksen passin sekä trailerin paperit. Samalla otin mukaan satulahuoneesta välttämättömät varavarusteet, kuten loimen, varariimun, sekä narun ja liinan.

Saatuani pakattua auton ja trailerin ja ajettuani yhdistelmän lastausta varten sopivaan paikkaan palasin talliin. Mustis tuntui olevan vähän liiankin tyytyväinen saadessaan jäädä sisään pakkassäässä, mutta minun täytyisi vielä saada heinäverkko traileriin, joten etsin kaksi heinäverkkoa ja täytin ne. Lisäksi varauduin erilaisilla herkuilla.

Lopulta jouduin ottamaan Mustiksen hoitopaikalle, jotta saisin sen turvan ylös heinäkasasta. Mustis sai sisäloimensa kaveriksi villaloimen ja jalkoihinsa kuljetussuojat. Lisäksi tavallinen nylonriimu vaihtui nahkaiseen. Ollessani valmis lähtöön, pyysin Jonathania auttamaan lastauksen kanssa, tai lähinnä takapuomin ja sillan kanssa. Mustis käveli tottuneesti traileriin, eikä sen lastauksessa ollut ongelmia. Kiitin vielä Jonathania ja sanoin, että minun pitäisi olla takaisin tallilla ennen kuin hän ja Gabriella lähtisivät töistä. Ja jos minua ei näkyisi, saisi todella jo huolestua.

Matka klinikalle taittui rauhallisesti, vaikka teiden pinnalle olikin kertynyt hieman jäätä. Mustis vaikutti matkan ajan rauhalliselta ja pääsimme turvallisesti perille. Ilmoittauduin vastaanotolle ja hoitaja ohjeisti ja avusti minua Mustiksen kanssa. Eläinlääkäri kävi ensiksi lävitse Mustiksen yleisen terveydentilan, minkä jälkeen tehtiin taivutuskokeet. Vasen takajalka reagoi kaikista voimakkaimmin, mutta muissakin jaloissa oli hieman epäpuhtautta.

Ennen röntgenkuvien ottamista eläinlääkäri tunnusteli takajalat läpikotaisin ja mainitsi, että oikealla puolella, varsinkin lantion seudulla olisi jäykkyyttä ja vasemmassa polvessa olisi hieman nestekertymää. Takajat päätettiin kuvata kokonaan ja etujaloista vain alimmat nivelet.

Kuvista lopulta selvisi muutoksia vasemmassa takajalassa, jotka eivät olleet edes kovin vanhoja. Mainitsin kesällä irronneesta kengästä ja eläinlääkäri uskoi orini kompensoineen heikompaa jalkaa paremmalla, mikä oli kuitenkin jättänyt oikean jalan heikommaksi. Eläinlääkäri suositteli oikean puolen vahvistamista ja hierojan käyntejä, jotta jumit saataisiin auki. Lisäksi kysyin, kannattaisiko minun vielä kilpailla ja valmentautua tavoitteellisesti orin kanssa, vai olisiko se riskialtista. Valmentautumista ja kilpailemista ei kielletty, mutta eläinlääkäri mainitsi, ettei jalkojen kulumat ja muutokset ainakaan parempaan päin menisi. Hän suositteli hitaasti treenin keventämistä ja eniten keskittymään hevosen liikkuvuuteen ja notkeuteen. Ja mikäli treenin jälkeen Mustis vaikuttaisi jäykemmältä, olisi se selvä merkki siitä, että treeni on ollut hevosen sen hetkiselle fysiikalle liian rankkaa.

Olin hieman sekavissa tunnelmissa, kun ajoin takaisin tallille. Tiesin, että haluaisin edetä, mutta vielä minulla ja Mustiksella olisi aikaa kilpailla. Mutta kello tikitti, kello, joka laski aikaa, Mustiksen aktiiviuran loppua kohden. Tiesin, että minun tarvitsisi puhua kahdelle ihmiselle asiasta, mutta arvoin, kumman kanssa ottaa asiat puheeksi ensin, Annan vai Amandan.

Kellon lähestyessä puolta kolmea sain ajettua yhdistelmän tallin pihaan. Jonathanin ja Gabriellan oli täytynyt kuulla saapumiseni, silla pian kaksikko ilmestyi katselemaan tallin ovenraosta. Pyyhin poskelleni valuneen kyyneleen ja ulostauduin autosta. Jonathan kysyi, kaipasinko apua, joten nyökkäsin. He nopeasti tekivät Gabriellan kanssa työnjaon ja tyttö sai luvan jatkaa heidän muita hommia Jonathanin jäädessä auttajaksi.

Jonathan varmasti pani merkille surulliset kasvoni ja kysyi hienovaraisesti, miten meillä meni klinikalla.
“Takajaloissa on kulumaa ja eriparisuutta. Suurin syy tähän taitaa olla se irronnut kenkä ja revennyt kavio. Ei mitään akuuttia, mutta ei ne muutokset sieltä enää ainakaan poistu.” Kerroin melko suurpiirteisesti. Jonathan näytti mietteliäältä, kai hän pelkäsi, että väärät sanat saattaisivat sohaista arkaan paikkaan. Enkä minä olisi nyt valmis kohtaamaan kysymyksiä Mustiksen tulevaisuudesta.
“Ei se ainakaan kipeältä ole vaikuttanut, ei kait sillä ole mitään kivuliaita muutoksia?” Mies kysyi.
“Ei, toki liika rasitus pahentaa ongelmia, mutta liikkumattomuus ei ole myöskään hyvästä. Ei me vielä ainakaan päästä eroon Amandan valmennuksista. Mutta sen olen nyt päättänyt, ettei Mustiksen kanssa enää hypätä, vaikka se siihen kykenisi. Yksikin huono alastulo voi pahentaa tilannetta huomattavasti.”
“Se on hyvä kuulla” mies sanoi ja hymyili samalla, kun sain orin ulos trailerista.
“Jätä ne vain niille sijoilleen. Mun on pakko siivota traileri tai Amanda tappaa mut!” sanoin, kun mies oli jo kumartumassa nostamaan takasiltaa ylös.

Itse laitoin Mustiksen hoitopaikalle seisomaan ja ryhdyin purkamaan Mustikselta ylimääräisiä varusteita, jotta se olisi valmis pääsemään loppupäiväksi tarhaan. Kuulin selkäni takaa kavioiden kopseen ja hymähdyksen. Vilkaisin taakseni ja näin Mustiksen karsinanaapurina olevan kirjavan orin ja tämän liilapäisen ylläpitäjän. Ori luimisteli ja Matildaakaan ei todella voinut sanoa miksikään päivänpaisteeksi. Nyrpeissään he kääntyivät kuitenkin käytävän viimeiseen karsinaan. Jatkoin kuitenkin omia hommiani kaikessa rauhassa.

Tehtyäni pikaharjauksen loimitin vielä orin uudestaan, tällä kertaa ulkoilukuntoon ja vaihdoin vielä akiriimun päähän. Ulkona Mustis ei meinannut millään pysyä käsissä ja sainkin muutaman kerran todella nykäistä riimunnausta. Tarhaan vapaaksi päästessään Mustis esitteli kunnon liitoravit ja hirnui ilmoittaakseen saapuneensa paikalle. Naaurahdin orille ja lähdin takaisin talliin. Järjestelin ensin Mustiksen tarvarat paikoilleen ja sitten lähdin siivoamaan traileria.

Saatuani trailerin ja auton tyhjennettyä mukana olleista tavaroista ja palautin trailerin paikoilleen. Vihdoin pääsin henkäisemään, mutta tallissa minua vastaan käveli Amanda, joka oli palaamassa maneesista Zetan kanssa.
“Ah, Amanda. Minun pitäisi varmaan jutella kanssasi Mustiksesta.” Sanoin.
“Jos se ei ole mitään akuuttia, voisimmeko jutella joskus myöhemmin? Minulla on kiire.” nainen kertoi asiallsesti, mutta terävästi. Nyökkäsin vain ja jatkoin matkaani Loungeen, jossa söin evääni ja valmistauduin odottavaan iltatalliin.

[Lotta Alavuo]

27.1.2018 – Kouluvalmennus Räyhän tallilla Orijoella

Olin bongannut Aino Jokisen kouluvalmennuksen, jossa oli vielä tilaa. Erilaisten valmentajien näkeminen tekisi minulle ja Mustikselle varmasti ihan hyvää, eikä valmennuksen hintatasokaan ollut yli budjettini, vaikka erääntyvä eläinlääkärinlasku odottelikin.

Amanda ja Isabella olivat onneksi taas suostuneet trailerin vuokraan. Isabella oli tokaissut, että ei minun aivan niin tarkasti olisi tarvinnut koppia syynätä, Amanda vain lähinnä varoitusten kanssa myönsi luvan.

Satuloin orin maneesin pihalla traileriin kiinnitettynä ja suuntasin maneesiin kymmenisen minuuttia ennen valmennuksen ilmoitettua ajankohtaa. Maneesissa oli loppukäyntejä tekeviä ratsukoita, joten uskaltauduin toki peremmälle hevoseni kanssa ja kiipesin jo orin selkään alkukäyntejä varten.

Hieman ennen kellonlyömää saapui valmentaja paikalle. Esittelin itseni ja ratsuni ja annoin maksun valmentajalle. Minua jännitti tilanne jonkin verran ja Mustiksen askel muuttui tikittäväksi. Yritin hengitellä rauhassa ja sain Mustiksen taas liikkumaan hieman rennompana, mutta omat ajatukseni harhailivat, eikä orikaan saanut itsestään sen takia paljoa irti.

Lähdimme verryttelemään Ainon ohjeiden mukaisesti tehden paljon siirtymisiä ja voltteja. Reippaan ravin aikaan saaminen oli haastavaa, Mustis lähinnä hölkkäsi ensimmäiset ravipätkät, mistä sainkin kuulla. Taaksepäin ori kyllä kuunteli. Volteilla meillä oli haastetta tasaisen pyöreiden reittien saamisessa aikaan ja Mustis tuli herkästi loppuosat lapa edellä oikoen, mistä sain taas kuulla.

Kulmissa pyrin saamaan sisäpohjetta lävitse ja pikkuhiljaa ravi sekä asetus ja taipuminen paranivat. Lopulta ravikin tuntui oikeasti jo voimakkaalta ja melkein jopa haastavalta keventää, käännöksissä sain todella tehdä töitä, että ori kulkisi nätisti, eikä vain kauhoisi umpimähkään menemään omien apujeni ollessa hukassa.

Varsinainen valmennus aloitettiin pohkeenväistöllä kulmasta keskihalkaisijalle ja siitä suoralla linjalla lyhyelle sivulle. Olin hieman hukassa alkuun ja Mustis tuntui valahtavan etupainoiseksi ja ryhti katoavan kokonaan. Takaosa tuntui jäävän pohkeen taakse. Seuraavalle yritykselle työstin orin takaisin ohjan ja pohkeen väliin, mutta paketti tuntui hieman taas valahtavan pohkeenväistöä aloittaessani, enkä saanut enää voimaa takaosaan, jotta ori olisi polkenut paremmin.

Pikkuhiljaa väistöt kuitenkin paranivat ja saimme lähes oppikirjan mukaiset liikkeet. Seuraavaksi tehtävää muokattiin niin, että kulmasta ratsastettaisiin pohkeenväistössä keskelle, suoristettaisiin hevonen ja palattaisiin takaisin uralle saman pitkän sivun lopussa. Ensimmäinen yritys sai orin hieman kompuroimaan ja sipsuttamaan varovaisena, joten sain luvan ratsastaa oria eteen ja taas paremmin ohjan ja pohkeen väliin.

Kun tätä liikesarjaa oli vihdoin hinkattu niin kauan, että hiki valui ja epätoivo tehtävän koskaan loppumisesta alkoi kiiriä, sain luvan siirtyä keventämään ja loppuverryttelyyn. Loppuverryttelyssä Mustis totesikin, että voisin minä vielä toisen tunnin tässä mennä ja laittoi menovaihteen silmään. Kiemurauralla en saanut asetusta ulos onnistumaan oikein kunnolla ja Aino pyysi minua tekemään parit ympyrät molempiin päätyihin. Koetin samalla ajatella itse rentoutta ja hieman jopa olla laiska. Mustis tuntui rentoutuvan ja ymmärtävän, että nyt ei tarvitsisi juosta karkuun. Lopulta otimme kiemurauran muutamaan kertaan uudestaan ja tällä kertaa ori malttoi taas kuunnella minua ja apujani menemättä pää viidentenä jalkana eteenpäin.

Valmentajan näkemys asiasta: (kirj. Jere)
Kylmän talvisen viiman siivittämänä Lotta sekä Montalbano olivat löytäneet tiensä Räyhän talliin Orijoelle. Hevonen oli selkeästi täysillä mukana jo alkuverkan aikana, mutta ratsastajan keskittyminen ei näyttänyt olevan toivotulla tasolla. Annoin ohjeeksi ratsukolle tehdä paljon siirtymisiä, pysähdyksiä sekä voltteja alkuun, tavoitteena saada ori liikkumaan rennommin. Hevosen keskittymistä ei tarvinnut yhtään epäillä, mutta ratsastajaa sai pari kertaa huudella hereille.

Päivän tehtävänä olisi pohkeenväistöt käynnissä sekä ravissa eri teitä seuraten. Ohjeena oli taivuttaa hevosta kulmasta keskihalkaisijalle ja saada hevonen suoristettua ja ratsastettua selkeää tietä lyhyelle sivulle. Orin vauhti ja ryhti meinasi lysähtää väistöjen alussa, mutta ratsastajan selkeät ja vaativat avut kuitenkin korjasivat tilanteen näppärästi. Vihdoin oli siis ratsastajamme herännyt valmennukseen sataprosenttisesti.

Väistöt molemmissa suunnissa onnistuivat lähes moitteetta ja ravissa hevonen oli parhaimmillaan. Montalbano on suurilla askeleilla siunattu hevonen, joten se myös näytti paremmalta nopeammassa askellajissa. Vaikeutimme tehtävää hieman; väistö kulmasta keskelle, suoristus ja takaisin väistäen seuraavaan kulmaan. Nyt hevosen askellus näytti varovaisemmalta ja ori keskittyikin enemmän askeliinsa kuin niiden tempoon. Pyysin ratsastajaa ottamaan hevostaan enemmän eteen, säilyttäen kuitenkin tahdikkuuden sekä muuten hienosti onnistuvan väistön.

Loppuverkan osana pyysin kaksikkoa vielä ratsastamaan kiemurauraa ravissa kevyesti taivuttaen hevosta ulos. Orillä selkeästi oli vasta vauhti päällä ja pyysin Lottaa tekemään parit ympyrät päätyihin. Montalbano oli koko valmennuksen ajan hienosti kuulolla ja onneksi saatiin myös punapää siellä satulassa hereille reippaasti ennen valmennuksen puolta väliä. Hieno on ori ja hienolta näyttää myös yhteistyö. Ratsukosta näkee sen hien ja veren, joka on vuodatettu tällaisen suhteen saavuttamiseksi.

[Lotta Alavuo]

1.2.2018

Olin sattunut maneesiin juuri, kun Anna oli lopettelemassa Epin kanssa. Intoa uhkuen nainen oli kertonut minulle uudesta työpaikasta ja siitä, kuinka hän oli muuttanut pois Auburnista. En oikeastaan ollut saanut Innostuneelta tyttöystävältäni suunvuoroa. Annan vihdoin suunnatessa takaisin talliin, pyysin voisiko hän keittää kahvit, niin saisin juotua ennen tallivuoron alkua iltapäivän kofeiiniannokseni. Lisäksi pyysin häntä jäämään kahviseurakseni.

Päivän liikutusmuodoksi oli valikoitunut juoksutus monestakin syystä: olin aamun tehnyt pitkään töitä ja toisekseen minun tekisi välillä hyvää myös itse nähdä hevoseni liikkeet ja se, miltä se näytti liikkuessaan. Jouduint ekemään yllättävän paljon töitä, jotta sain Mustiksen todella tekemään takaosallaan töitä. En siis enää yhtään ihmetellyt tuomarien kommentteja viimeisimmästä radasta Zenissä järjestetyissä kilpailuissa. Mustis alkoi olemaan takaa hyvinkin eriparinen ja varsinkin vasempaan kierrokseen se näkyi selvästi: oikea takajalka oli suorastaan voimaton ja vase takanen otti vain lyhyttä askelmaa, kunnes vetristyi.

Surullisena kävelin takaisin talliin juoksutuksen jälkeen. Mustis ei tuntunut ymmärtävän mikä oli vialla ja päätös orista luopumista alkoi olemaan yhä varmempana mielessäni. Suin orin ja jätin sen karsinaansa odottamaan. Anna oli kuullut tuloni ja tuli auttamaan minua varusteiden kanssa, tunsin itseni suorastaan kömpelöksi, kun tyttöystäväni sujautti silat paikoilleen valjaskassiin minun yrittäessä niputtaa suitsia. Anna varmasti pisti apeuteni merkille, sillä pian kasa nahkahihnoja katosi kädestäni ja näin edessä avuliaasti hymyilevän Annan.
“Mene vain jo ottamaan kahvia, niin mä laitan nää suitset. Maailmassa ei oo mitään, mihin ei kahvikupillinen tai kaljatuopillinen auttais.”
Kiitin Annaa ja suukotin poskelle poistuessani satulahuoneesta. Huokaisten astuin sisälle tyhjään loungeen, missä minua tervehti kahvin tuoksu.

Olin juuri saanut itselleni kahvin kaadettua ja istahdin pöydän ääreen, kun Anna saapui. Mietin, mitä sanoa naiselle ja hän tutki minua tiukasti katseellaan.
“Oliko Mustiksen kanssa ongelmia?” nainen kysyi vihdoin rikkoen hiljaisuuden.
“Ei oikeastaan. Tai en saanut sitä oikein työskentelemään takaosalla. Nätistihän se muuten meni.” Kerroin.
“Ai. Mikäs sitten mieltä madaltaa?” nainen tuntui selkeästi välittävän ja olevan huolissaan.
“Kävin Mustiksen kanssa viime viikolla klinikalla. Ja takajaloissa sillä on ongelmia, mitkä vaikuttavat tulevaisuuden käyttöön.” Ja niimpä kerroin eläinlääkärin käynnistä ja koitin parhaani mukaan vastata Annan esittämiin kysymyksiin.
“Oletko puhunut Amandan kanssa?” Anna kysyi.
“En ole. Enkä oikein tiedä, mitä Amandalle kertoisin. En voi vain ilmoittaa myyväni Mustista. Hän varmaan vain olettaisi, että ostan toisen hevosen tilalle ja niin edelleen. Eikä minulla varmasti olisi varaakaan uuteen hevoseen.” kerroin edelleen apeana.
“Ai? Olet siis päättänyt kuitenkin myydä orin vielä?” Anna kysyi kulmiaan kurtistaen.
“Niin. Olen itseasiassa jutellut Mustiksen edellisen tallin omistajan kanssa ja hän sanoi, ettei vaikutuksen pitäisi haitata jalostuskäyttöä ja kyllähän Mustis kevyttä käyttöä tulisi varmasti vielä pitkään kestämään.”
“Noh, mitä aiot sitten itse tehdä?” Anna vaikutti kovin empaattiselta.
“En tiedä. Haluan edelleen kilpailla ja kehittyä. Se onkin suurin syy siihen, miksi olen nyt Mustiksesta luopumassa. Mutta onko sellaista hevosta, jonka kanssa saisin rakennettua samanlaisen siteen ja jonka kanssa eteneminen tuntuisi yhtä miellyttävältä? Olen kuitenkin Mustiksen kanssa tehnyt vuosia töitä.” kerroin Annalle.
“Maailma on täynnä hevosia. Kyllä mä uskon, että sulle vielä sopiva löytyy, kunhan et luovuta. Te ootte ollu upee pari ja susta huomaa, että välität oikeasti Mustiksesta.”

[Lotta Alavuo]

8.2.2018

Mitä meille kuulu? No; Olen saanut Mustiksesta ostotarjouksen. Tarjoaja on edellisen kotitallin pitäjä, mutta tahdon pitää vielä orin itselläni ainakin Storytellersin finaaliin saakka. Itseasiassa kvaalautuminen ei ole kaukana enää, muutamien pisteiden päässä! Sitten toisekseen, kantakirjaorini on saanut nyt jo sen verran näyttelymenestystä, että odotamme yksien näyttelyiden tuloksien virallistumista ja saamme anoa viimeisen PKK arvonimen!

Niin se vain on, että onni ja suru tulee samassa paketissa, mutta ainakin toivoa tämän mittelön kärkisijoista meillä on, kun kokonais- sekä koulurankingissa olemme toisella sijalla, vain muutaman hassun pisteen päässä johtajasta.

[Lotta Alavuo]

Mustiksen kilpailuvarusteet



Takakujan tallipuoti, Sokka Luxuries, Equestrian PRO, Odd Pixel & Kivimetsän Varuste (lopettanut)

[Lotta Alavuo]

27.2.2018

Jos ei ollut tarpeeksi rankkaa tehdä projektia omalle isälleen ja tämän uudelle vaimolle, niin ainakin lähiviikkojen tapahtumat nostivat stressin pintaan. Laskin puhelimeni ja kyynel vierähti poskelleni. Vaihdoin ratsastushousut lökäreitteni tilalle ja kuulin kännykkäni piippaavan. Avasin viestin, joka sisälsi kuitin useamman tuhannen euron tilisiirrosta. Toivoin, ettei minun tarvitsisi katua äskeistä puhelua, jossa olin sopinut yksityiskohdista. Ainakaan minun ei tarvitsisi miettiä, millä maksan vuokrani ja Mustiksen tallipaikan.

Tallipiha tuntui vieraalta, kun parkkeerasin autoni. Uskoin tuntevanin tallin jokaisen nurkan, mutta jotenkin millään ei ollut enää merkitystä. Hevoseton on huoleton ei tuntunut jotenkin pitävän millään paikkaansa. Murehdin nyt vain entistä enemmän kuin koskaan sinä aikana, kun ori oli ollut minulla. Ja olisihan se, vielä pari viikkoa.

Avasin tallin oven, joka narahti tuttuun tapaan. Askeleeni kaikuivat tyhjillä, siisteillä käytävillä. Tyyliä, sitä tässä paikassa ainakin oli, eivätkä omistajat katsoneet sekuntiakaan epäjärjestystä. Askeleeni pysähtyivät toimiston ovelle. Huokaisin ja keräsin rohkeuteni. Koputin varuiksi ja avasin oven. Oletin huoneen olevan tyhjä, mutta siellä istui Amanda silmät tiukasti suunnattuna papereihin.
“Hei” tervehdin ja suuntasin vältellen kohti ilmoitustaulua, jossa oli ilmoitettu työntekijöiden vuorolistat. Käänsin sivua seuraavalle kolmen viikon jaksolle ja tarkistin vuorot, jotka oli merkitty minulle. Kolme iltatallia.
“Olen löytänyt Mustikselle ostajan.” Sanoin silmät vielä suunnattuina työntekijöille suunnatulle ilmoitustaululle, näkemättä kuitenkaan mitään muuta kuin abstrakteja muotoja.
“Ahaa..” nainen mutisi niin, että juuri ja juuri kuulin hänet.
“Mustis haetaan 15.3. Maksan kuitenkin koko kuun vuokran ja teen sovitut tallivuorot vielä senkin jälkeen.”
“Ai. Mitäs meinasit sen jälkeen tehdä? Uskoin, että olisin nähnyt teidät vielä tämän vuoden Kalla Cupissa.” nainen kysyi, enkä uskonut, että vaaleaverikkö nosti katsettaan papereistaan missään vaiheessa.
“En tiedä. Kai yritän löytää jonkun hevosen, jonka kanssa pääsen etenemään. Ja autan Annaa Epin kanssa, jos hän haluaa.”
“Selvä” Amanda sanoi ja tiesin, että minun olisi parempi poistua toimistosta.

Tarkoitukseni ei ollut lähteä mastoon tänään, mutta kehostani ei löytynyt komentoa, jolla olisin saanut hevosesta jotain muutakin irti kuin perusasiat. Paikka Storyteller’s Cupin finaaliin ei ollut vielä varmistunut, mutta uskoin kovasti, että saisin sellaisen. Se olisikin mainio tapa päättää yhteinen kilpailu-ura, Mustiksen kilpailu-ura.

Pian muistot tuudittivat minut mukaansa. Muistot kilpailuista menneiltä vuosilta. Muistot pisteellä tai puolella häviämisestä kilpailuissa, muistot voitoista, muistot täysin unohtuneista radoista. Pakkanen ei haitannut minua, joten tein suunnittelemaani pidemmän reitin ja muistelin, kuinka Anna oli vienyt minut täällä maastoon ensimmäistä kertaa.

Laskeuduin satulasta ja talutin orin talliin. Hoitopaikka odotti kutsuvana, mutta päästin Mustiksen kuitenkin vapaaksi karsinaansa. Kello oli jo niin paljon, ettei minun enää kannattanut laittaa oria ulos, joten huolellisen harjauksen ja loimituksen jälkeen lysähdin karsinan etuseinää vasten. Olin tehnyt todella suuren päätöksen, josta en enää voinut perääntyä. Tiesin, että itse kyllä selviäisin ajan kanssa, mutta en tiennyt Mustiksesta. Sen kanssa kyllä pärjättäisiin, mutta saisiko joku rakennettua siihen vielä samanlaisen siteen kuin meidän välillämme on?

Tiesin, että unettomat yöt valvottaisivat minua jatkossakin, mutta edelleen olin nähnyt säännöllisesti painajaisia Mustiksen menettämisestä. Annoin poskilleni valuvien kyynelien jäädä ja tuijotin sumein silmin tyhjyyteen. Karsinan ovi natisi avautuessaan ja pian joku oli kyyristynyt viereeni.
“Lotta, onko kaikki hyvin?” Gabriella kysyi selvästi huolestuneena.
“Joo” nyyhkäisin ja pyyhin silmäni niin, että näköni kirkastui.
“Tule, niin autan sua Mustiksen tavaroiden kanssa ja sit otetaan kahvia, eikös?” nainen sanoi ja ojensi minulle käden, johon tartuin mietittyäni asiaa. En voisi vain istua kahta viikkoa itkien Mustiksen karsinassa.

Olin uppoutunut kahvikuppini ääreen, kun loungen ovi avautui. Pian huomasin, kuinka Anna istahti vierelleni ja kietoi kätensä ympärilleni lohduttavasti.
Lopulta kasattua itseni kykenin puhumaan.
“Ainakin tuli nyt todettua se, ettei raha tee onnelliseksi” sanoin rikkonaisella äänelle.
“Mitä tarkoitat, Lotta?” Anna kysyi ja pyyhki varoen sormellaan kyyneleen poskeltani.
“Sain tänään puolet Mustiksen kauppasummasta”.
Molemmat naiset kääntyivät tuijottamaan minua. En ollut ehtinyt kertoa Annalle tämänpäiväisestä puhelusta. Gabriellalla tuskin oli tietoa siitä, että olin myymässä orin.

[Lotta Alavuo]

25.2.2018 - Fiiliksiä

Aamu oli ollut surkea. Jouduin matkustamaan kisapaikalle Ellien ja Matildan kanssa, joten vetäydyin omiin ajatuksiini ja ryhdyin käymään rataa mielessäni yhä uudestaan. Kilpailupaikalla en ollut kuitenkaan oma itseni vaan aivan hajamielinen. Olin jopa unohtanut suojat kotiin.

Verryttelyssä paketti ei ollut yhtään kasassa ja jouduin myöntämään, että olin Auburnissa voittamani luokan jälkeen turhan ylimielinen. Verryttelyn loppuun kuitenkin sain orin kuulolle ja kykenin vain toivomaan parasta radalla.

Pienen osallistujamäärän vuoksi luokassa sijoittui vain toinen meistä. Harmikseni se en ollut minä, mutta paperit käteen saatuani en enää edes ollut pettynyt. Se oli hyvä rata, toinen vain oli parempi.

Hoidettuani Mustiksen siirryin vielä maneesiin, missä näin Ellien ja Riepun esteradan. Rata oli hyvä, mutta harmittavasti yksi puomi tuli alas. Noh, ainakin talliin saatiin kaksi ruusuketta tältä päivältä