#012 Jonna Väisälä

[Jonna]

Ratsastajan etu- ja sukunimi: Jonna Väisälä
Ikä: 21
Edustusseura- tai talli: Kototalli
Kouluratsastus helppo C [ ], helppo B [ ], helppo A [x]
Esteratsastus 60 cm [ ], 80 cm [x], 100 cm [ ]
Hevosen virallinen nimi ja http-alkuinen osoite: Fiktion Sointi

Jonnan ja Soinnin yhteinen matka on vasta alkamassa, mutta kaksikon välille on ehtinyt jo muodostua syvä yhteisymmärrys ja ratsukko pelaakin vahvasti yhteen tilanteista riippumatta. Edellisellä omistajallaan vaativallakin tasolla kisannut tamma on saanut viettää rentoa harrasteratsun elämää ennen tähän kyseiseen Cup-kilpailuun osallistumista, ja pitkän kilpailutauon vuoksi lähdemmekin haastamaan itseämme ja aloittamaan yhteisen kisataipaleemme tamman koulutustasoa helpommista luokista.

Jonna on pitkälti omissa oloissaan viihtyvä, eläimiä ja urheilua rakastava nuori naisenalku, joka ei tuntemattomien kanssa useinkaan onnistu kehittämään järkeviä puheenaiheita. Hevosten kanssa hän on viettänyt lähes koko ikänsä, ja sydäntä lähellä ovat etenkin suomenhevoset, työhevosajo sekä lännenratsastus. Hevosharrastuksessa hänelle tärkeintä on hevosten ehdoilla meno sekä hauskanpito, veren maku suussa tapahtuvan kilpailemisen hän jättää suosiolla muille.

Osakilpailupisteet, koulu	Osakilpailupisteet, este	Kilpailijaprofiilipisteet	Yhteisöpisteet
9 p.	6 p.	26 p.	5 p.
Mode hyväksynyt [9 p.]	Mode hyväksynyt [6 p.]	Mode hyväksynyt [26 p.]	Mode hyväksynyt [5 p.]

[Jonna]

Varusteista kiitos Takakujan Tallipuoti, Hankalan tori, Kreivittären Varusteliike sekä Mestyn Varuste!

Yhteisen kisataipaleen aloituksen kunniaksi päätin pidentää Tinan varustelistaa! Swarovski-kristallein koristellut suitset hankittiin lähinnä koulukisoja varten, pehmeä teddyromaani tuomaan vaimennusta esteitä hypätessä ja nahasta valmistetut riimu ja naru yleisesti edustustilanteisiin.

[Jonna]

Varusteista kiitos Equestrian PRO, Mestyn Varuste & Hemsbury Saddlery!

Esittelyssä Jonnan kisavaatteet. Koulukisoissa käytössä alupaitana joustava harmaavalkoinen pusero, sen päällä tweed-kankaasta valmistettu takki, valkoiset kisahousut niihin sopivien hansikkaiden kera, turvakypärä ja nahkasaappaat, joihin on koulukisojen sääntöjen mukaisesti kiinnitetty kannukset pienillä palloilla. Esteradoilla kannukset ja kangastakki jäävät pois käytöstä ja viileämmillä keleillä puseron päälle puetaan toppaliivi.

[Jonna]

Kisapäivän jälkeläiset tunnelmat

Väsyttävän päivän jälkeen ei jaksaisi ylimääräistä aikaa viettää puhelimen näyttöä tuijotellen, mutta haluan kirjoittaa ensimmäisen osakilpailun jälkeiset fiilikset heti tuoreeltaan ylös. Tällä hetkellä istun vänkärin paikalla, kotimatkaa on takana pari tuntia ja edessä vielä reilusti lisää. Onneksi ei kuitenkaan tarvitse itse ajaa, en siitä hommasta välitä juuri muutenkaan, mutta näin pitkään odotetun ja perhosia vatsaan aiheuttaneen päivän jälkeen se nappaisi vielä vähemmän. Kunhan kotiin päästään ja Tina on saatu laitettua yöpuulle, voi hyvillä mielin kaatua rättiväsyneenä kutsuvaan sänkyyn - huomenna ei onnekseni ole mikään kiire nousta ylös.

Itse kisat menivät kivasti alkujännityksestä huolimatta, seuraavat kisat ovat varmasti paljon helpommat itse kullekin, kun on saanut jo vähän tuntumaa siihen, millaiset pippalot onkaan kyseessä. Tänään tuloksenamme oli toinen sija, mutta huonolle emme hävinneet. Yksi harmittava, omaan piikkiini menevä tiputus toi neljä virhepistettä, mutta Tina liikkui kyllä hyvin ja sen hyppy luisti, vaikka harjoittelukertoja kertyikin ihan saamattoman pieni määrä ennen tämän päivän koitosta, kun Cupiin ilmoittauduttiin turhia jahkailematta. Ensi vuodelle meillä onkin parempi valmennussuunnitelma, jonka avulla meistä toivottavasti saadaan vielä enemmän irti.

Ja jos näitä estekisoja odotti hieman kauhunsekaisin tuntein, niin oottakaapa minkälaiset fiilikset on ennen seuraavia kisoja - koulukisoja. Kisoja, jotka järjestetään Latviassa, johon on vielä pidempi matka reissata. Silloin täytyy kyllä vahvasti harkita majapaikan varaamista ja yöpymistä vieraalla maalla. Ja seuraavaan kertaan mennessä pitäisi osata tuhottoman pitkä kouluohjelma, johon kuuluu kaiken maailman väistöt ja lisäykset, joita tullaan tamman kanssa muuten tankkaamaan ahkerasti heti vuoden alusta lähtien.

Hyvät uudet vuodet kanssakisaajille!

[Jonna]

5. tammikuuta 2018 - Kouluvalmennus

Rojahdin Tinan kaulalle pelkästä tympääntymisestä ja jupisin jotain itsekseni. Tamma seisoi niillä sijoillaan taakse päin kuunnellen ja odottaen, että saisin jotain aikaan itsesäälissä rypemisen sijasta. "Keräähän itsesi kasaan ja jatketaan!" kuulin Tian heleän äänen kajahtavan maneesin keskeltä. Ei osaa, ei kiinnosta, ei jaksa. Kuka, oi kuka oli käskenyt ilmoittautua STC Cupissa myös koululuokkaan? Esteet nyt menevät lähes aina kuin vettä vain, mutta pitkän kouluohjelman opettelu oli täyttä työtä.

Harjoittelimme Zenin osakilpailuita varten noin viiden minuutin kouluohjelmaa, jonka pilkoimme osiin ja kävimme läpi pienempi osio kerrallaan. Kehotin Tinan raviin ja kokosin sen korkeampaan muotoon. Hyvin apuihini vastaavaa tammaa ei tuntunut haittaavaan jatkuvat peräkkäiset toistot, vaan se teki urhoollisesti pitkää päivää. Ohjelman alkuosa sujui vielä varsin keveästi ja tehtävänä olikin vain pysähdyksiä, tempon vaihteluita ravissa sekä lävistäjä. Avosta sujuva vaihto sulkutaivutukseen ottikin jo useamman toiston ennen edes kohtuullista onnistumista. Mokat menivät täysin omaan piikkiini, sillä tänään ei ollut treenimoodi päällä ja sekoilin apujen kanssa ikään kuin en olisi koskaan hevosta nähnytkään. Helpompaa olisi varmasti ollut opettaa hevoselle ääniavut ja vain komentaa sitä topakasti: "Avo! Sulku! Pysähdy ja peruuta!"

"Pysähdykset ja peruutukset teiltä sujuu hyvin, Tina peruuttaa rehdisti, eikä hätäile turhia!" Tuntuipa hyvältä kuulla Tian - pesunkestävän kouluratsastajan - suusta myös jotain positiivista meidän työskentelystämme. "Olette vain hieman kohmeessa, pari uutta valmennuskertaa ennen H-hetkeä, niin homma sujuu vaikka silmät sidottuna!" Yritin hieman hymyillä kannustaville sanoille, mutta taivutuksia vääntäessäni sain väännettyä naamani vain outoon irvistykseen.

"Todella laadukas takaosakäännös, hevosen takapää pysyy hyvin pisteessä ja etuosa pyörähtää hyvin sen ympäri!" Taputin tammaa kiitokseksi hyvästä työstä ja kokosin hieman sen käyntiaskelta. Ohjelman loppuosa koostui lähinnä laukkatehtävistä ja niistä suoriuduimme jo ensimmäisellä kerralla varsin hyvin. Vastalaukassakin Tina säilytti hyvin tasapainon ja kuten koko valmennuksen ajan, se kuunteli ohjeitani maltillisesti. Suuntasimme lopussa laukassa keskihalkaisijalle ja tiputimme ensin kootulle raville, josta kehotin tammaa vielä pidentämään hetkeksi askelta ennen viimeistä pysähdystä ja tervehdystä.

"Laukkaosuudet sujuu todella hyvin, avoihin ja sulkuihin ja etenkin siirtymiset niiden välillä hiotte vielä kuntoon, niin teillä ole mitään hätää kisoissa!" Tia kävi taputtamassa tammaa ja rapsutin sitä itsekin kaulan molemmin puolin ennen kuin siirryimme vielä kävelemään hetkeksi uralle ja miettimään kouluohjelmaa. Tai minä jäin makustelemaan mitä tuli tehtyä, Tina otti ja nautti vapailla ohjilla kävelystä. Vielä ei kisajännitys ollut puskenut päälle, mutta kyllä se sieltä vielä päätään nostaa.

[Jonna]

Tällä kertaa sormissani hypistelemäni ruusuke kiilteli erityisen kauniisti, se kun sattui olemaan voittoruusuke Zenin kouluratsastuksen osakilpailusta, jota niin kovin panikoin ennen suoritustamme. Voittekin siis vain kuvitella mitä hymyä olin, kun Latvian väreissä säihkyvä ruusuke kiinnitettiin Tina-tamman suitsiin ja nappasimmee ensimmäisen voittomme STC:ssa!

[Jonna]

25. helmikuuta 2018 - Estetreeniä kotioloissa

Tina oli STC:n aikana jo tottunut toistuviin treenituokioihin, joten myös tänään se oli jo valmiina odottamassa tarhan portilla ottaen minut iloisella hörähdyksellä vastaan. Koska joku lahopää oli unohtanut totaalisesti ilmoittautua Leijonalaaksossa järjestettäviin neljänsiin osakilpailuihin, tyydyimme tänään tekemään pientä estejumppaa kotikentällä. Helmikuu oli tuonut meidän leveysasteille varsin kirpakoita pakkaskelejä, mutta tänään sää lauhtui joitakin asteita ja se samperin Venäjän suunnalta pukkaava navakka tuuli onneksi otti ja tyyntyi edes päiväksi.

Olin kasannut kentälle puomi- ja kavalettiharjoituksia, joilla saisimme petrattua koordinaatiotamme sekä esteille lähestymistä. Tamma henkäisi syvään kiristäessäni vyötä vielä pykälällä ennen satulaan kipuamistani. Jalustinhihnat olivat edellisen ratsastusreissun jäljiltä sopivan mittaiset, kukaan muu ei tässä välin ollut saanut kunniaa nousta Tinan nahkaiseen yleispenkkiin. Kehotin raudikon liikkeelle ja lumi narahteli vetelästi liikkeelle lähtevän hevosen alla. Pyörimme ensin kentällä vapailla ohjilla täysin mielivaltaisia reittejä käyttäen, kunnes keräsin hieman ohjia saadakseni tarvittaessa paremman kontrollin suuhun. Tamma kyllä reagoi erittäin hyvin pelkkiin paino- ja pohjeapuihin, joten ohjastuntuman saa pitää minimissä.

Parin lämppäkierroksen jälkeen Tinan kone lähti paremmin käyntiin ja askellus muuttui rennommaksi sekä tasaisemmaksi. Pyörittelin ensiksi tammaa kahdeksikolla kahden eri puomisarjan ylitse ja kauniisti kaulaansa kaarella pitävä Tina astui jokaisen puomin ylitse tarkasti. Kääntelin tammaa pitkälti painoani satulassa siirrellen ja hieman kättä sivulle vieden sillä suuntaa näyttäen. Ohjasin tamman kavaleteille reippaassa ravissa ja nousin aina ennen pieniä esteitä kevyeen istuntaan laskeutuen takaisin satulaan hevosen astuttua puomien ylitse. Pienten kavalettien avulla sain mukavasti heräteltyä tammaa ja jos olisimme aloittaneet heti suuremmista haasteista, olisi se suoriutunut esteistä varmasti kankeammin ja kolautellut puomeihin hanakammin.

Pistettyämme nivelet ja lihakset töihin ravissa suoritettavissa harjoituksissa, laskeuduin satulasta ja kävin kokoamassa kahdeksikolle pari pystyestettä. Loppuun otimme vielä rivakalla tempolla hyppyjä ja laukanvaihtoja tavoitteena mahdollisimman ketterät kääntymiset ja sujuvat hypyt. Kahdeksikolla Tina asettui hyvin kaarroksissa säilyttäen täten paremmin tasapainonsa, mikä puolestaan mahdollisti vielä tiukemmat käännökset. Tamma yritti kuitenkin kovasti miellyttää minua ja pari kertaa se koitti omatoimisesti vaihtaa laukan ilman käskyä, minkä vuoksi vedin kahdeksikon pari kertaa täysin ilman vaihtoja. Sekin sujui ilman pudotuksia, mutta käännökset olivat kankeita hevosen yrittäessä puskea takapäätään pois uralta helpottaen täten omaa työtään.

Viimeinen hyppy lähti tarkasti suoraviivaisesti esteen edestä ja tamman laskeutuminen oli pehmeä kuten aina. Taputin rytmikästä laukkaa kulkevaa Sointia kaulalle ja hidastin sen tiukasti satulaan istumalla ravin kautta käyntiin. Kentän kiertäminen sai riittää tältä päivältä ja siirryimmekin jäähdyttelemään lähitienoon maastoihin.

[Jonna]

17. helmikuuta 2018 - Kolmannet osakilpailut Auburnissa

Ystävänpäiväteemaa ei voinut olla huomaamatta saavuttuamme Auburnin kartanolle Kallan kylään. Ilmoittautumisen yhteydessä sain ensitöikseni kätösiini käsin askarrellun halipassin, johon sai rustata nimen aina yhtä halausta kohden. Eniten nimiä keränneelle oli luvassa Sokka Luxuriesin sponsoroima yllätys, joten sen täytyi olla jotakin säkenöivän upeaa. Omat taustajoukot sekä tietysti myös Tinan ruttuun rutistettuani ja nimet tohkeissani sydämen muotoiselle pahvinpalaselle kirjoitettuani oli aika keskittyä tuleviin suorituksiin.

Esteluokat alkoivat jo kello 08:00 eli Kototallilta oli täytynyt lähteä hyvissä ajoin. Tina oli talsinut unisena kuljetusautoon ja vetänyt sikeitä koko matkan ajan. Kisapaikalla talutin tamman kiireesti alas ramppia pitkin ja aloin ilmoittautumisen jälkeen valmistella sitä lämmittelyä varten. "Hei yritäppä nyt itekkin!" tokaisin torkkuvalle tammalle, joka ei viitsinyt laittaa tikkua ristiin jalkansa kannatteluun yrittäessäni puhdistaa kavioita.

Hevonen oli tip top, sen varusteet olivat tip top, mutta prkele, oma kypärä oli jossain. Saatoin tuhista jotain itsekseni samalla kun syöksyin autoon ja tongin tilan viskellen kiireellä ylimääräisiä tavaroita pois edestäni. Kypärä löytyi ja palasin Tinan luokse kypärää päähäni survoen samalla kun lähdimme suuntaamaan maneesille. Ennen luokkaamme kävimme kävelemässä radan lävitse ja yritin painaa kaiken tarkasti mieleeni. Nappasin nopeasti Jannen tarjoamat ohjat käsiini ja naurahdin hermostuneena hänen tsempeille. Maneesin takaosa oli varattu vuoroaan odotteleville ratsukoille ja koska olimme luokkamme viimeinen ratsukko, sain herätellä tammaa kahden suorituksen verran.

Tina hyppäsi tarkasti ja oli miellyttävä ratsastaa, eli olin rataan tyytyväinen vältyttyämme virhepisteiltä. Voittoon olimme kuitenkin liian hitaita ja luokkamme tuloslista oli identtinen Lehtomäen 1. osakilpailuihin nähden: hävisimme samaiselle poniratsukolle kuin aikaisemminkin, mutta onnistuimme peittoamaan puoliverisen. Luokkamme jälkeen hypättiin vielä astetta korkeammat esteet, minkä jälkeen tolpat kannettiin syrjään ja tilalle tuotiin kouluaidat. Ehdimme siis hengähtää hetken ajan, ennen kuin oli aika taas antaa parastaan.

Taisin vetää eväsleipäni väärään kurkkuun kun kuulin minua kuulutettavan ja pyydettävän siirtymään maneesille mitä pikimmiten, jotta ehtisin käyttää hyödykseni luokkaa edeltävän 20 minuutin verryttelyajan. "Ei hitto vie!" ajattelin ja kahmaisin Tinan ja tavarani mukaani ja lähes juoksin radalle kivuten siellä kiireellä satulaan. Onneksi kuuluttivat, muuten olisin satavarmasti unohtunut niille teilleni ja myöhästynyt startistani. Säikähdys vaihtui kuitenkin rauhoittumisen kautta pian hämmennykseen, kun hoksasin maneesissa kanssani verryttelevät Matildan & Hawkeyen; estestartissa voittamamme puoliveriratsukon, joka on koulukisoissa ruukannut startata helpommassa luokassa. Katsoimme hetken ajan Matildan kanssa toisiamme kysyvästi, kunnes suuntasin varovasti infopisteelle ja kysyin hieman arastellen, että mikähän luokka nyt mahtoi olla alkamassa.

"Helppo B piste nolla 2009, 18 kohdan kouluohjelma" sain vastaukseksi kuin apteekin hyllyltä. "Mutta.." sopertelin "helppossa A:ssa meidän kyllä piti kisata." Infopisteen naishenkilö pyöritteli silmiään väläyttäen kuitenkin samalla ilmoille parhaan mahdollisen respahymynsä alkaessaan käydä osallistujalistoja. Tuomioksi tuli osallistuminen kouluratsastuksessa luokkaan kaksi eli helppoon B:hen, eikä näin viime tipalla kuulemma voinut tehdä muutoksia. Osallistumisen olisi voinut perua kokonaan, mutta vielä mitä - siinä olisimme menettäneet puolikkaan osakilpailupisteen. Verryttelyajasta oli kulunut päälle seitsemän minuuttia, joten ei auttanut kuin muistutella rata mieleen kymmenessä minuutissa. Janne kaivoi kouluohjelman esille ja pläräsin sen hänen puhelimensa näytöltä useaan otteeseen lävitse. Suorituksesta minulla ei näin jälkikäteen ole paljoa mielessä, vaan tunnuin olevan kuin unessa yrittäessäni muistella ohjelmaa ja ratsastaa samalla hieman ihmeissään olevaa Tinaa, joka yritti parhaansa sekavista avuistani huolimatta.

Noin viiden minuutin radaksi tarkoitettu ohjelma tuntui kestävän ikuisuuden, ja olin vain huojentunut päästyäni takaisin keskihalkaisijalle ja tervehdittyäni tuomaristoa. Tiesin jo heti itsekin, että jotkin kohdat ratsastin päin honkia ja varmasti olin unohtanutkin jonkin, mutta yllätys yllätys, selvisimme ilman hylkäystä. 60,833 % oli oikeastaan hämmästyttävän hyvä tulos tilanteeseemme nähden, joten toinen sija ja Matildalle sekä Hawkeyelle häviö ei tuntunut missään. Halasin Tinaa satulasta käsin kävellessämme vapain ohjin pois palkintojenjaosta ja tammakin tuntui olevan tyytyväinen päivän olevan jo hiljalleen pulkassa. Päästyäni puhelimeeni käsiksi minun oli vielä pakko käydä vilkaisemassa osallistumisviestini, olinhan tarkistanut sen useaan otteeseen ennen lähetystä. Ja juuri oikeaan luokkaan olin itseni ilmoittanut, jossain kohtaa oli kuitenkin käynyt sekaannus, josta kuitenkin hengissä selvittiin.

Ja se halipassi, josta olin aamulla ollut niin tohkeissani, unohtui sen siliän tien, kun omat startit lähestyivät. Kouluradan jälkeen kauniisti koristeltu pahvin palanen ei käynyt mielen vieressäkään, vaikka kouluratsastusta tuomaroinutta Amanda Sokkaa minulla olisi ohi kiitävän hetken ajan ollut mahdollista halata - tiukka ilme naisen kasvoilla olisi kuitenkin varmasti viimeistään saanut minut perumaan aikeeni.